Helsinki Cine Aasia 2016 kiittää – ensi vuonna nähdään viisivuotisjuhlien merkeissä!

Helsinki Cine Aasia 2016 veti yli 1300 kävijää. Elokuvanäytösten lisäksi perinteinen festivaaliklubi houkutteli paikalle j-rockfaneja. Nyt jo neljättä kertaa järjestetty festivaali on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kevään odotetuista elokuvatapahtumista.

Helsinki Cine Aasian 2016 avasi hongkongilainen Johnnie Ton muotteja murtava musikaali Office, jonka lisäksi festivaalilla nähtiin elokuvia mm. Kiinasta, Filippiineiltä, Singaporesta ja Thaimaasta. Ohjelmiston erityisteemana olivat tänä vuonna korealaiset elokuvat.

Festivaalin suurimman yleisön keräsi Kiinan tämän hetken kärkiohjaajan Jia Zhangken Mountains May Depart -elokuva. Viikonlopun aikana oli myös mahdollista tutustua ohjaajan uraan dokumenttielokuvan Jia Zhangke, A Guy from Fenyang kautta.

Poikkeuksellisen laaja korealaisten elokuvien kattaus kiinnosti yleisöä niin kevyemmistä tunnelmista vakavampiin draamoihinkin. Myös Japanilaiset elokuvat vetivät totuttuun tapaan hyvin yleisöä. Shuichi Okita oli jälleen yksi festivaalin suosikeista loppuunmyydyllä elokuvallaan Ecotherapy Getaway Holiday. Muita yleisömenestyksiä japanilaisista elokuvista olivat mm. Satoko Yokohaman The Actor ja Kiyoshi Kurosawan Journey to the Shore.

Filippiiniläinen ohjaaja Remton Zuasola osallistui Helsinki Cine Aasian vieraana yhdellä otoksella kuvatun omaelämänkerrallisen elokuvansa SWAP esitykseen. Zuasola kidnapattiin hänen ollessaan vain kaksi vuotta vanha, ja hän käsikirjoitti elokuvansa sukulaistensa ja muiden asianosaisten haastattelujen pohjalta.

Helsinki Cine Aasian J-rock & Asian Pop Galore! -klubi pursusi energiaa helsinkiläisen, kovassa nousussa olevan FÆKin soittaessa japanilaisvaikutteista metalrockia ja j-rock covereita.

Itä- ja kaakkoisaasialaisen nykyelokuvan parhaimmistoon keskittyvä Helsinki Cine Aasia järjestetään ensi vuonna viidettä kertaa. Juhlavuoden kunniaksi festivaali tuo tuoreen kattauksen puhutuimpia uusia aasialaisia elokuvia Helsinkiin.

Helsinki Cine Aasia haluaa kiittää sydämellisesti kaikkia festivaalikävijöitä ja mukana olleita. Ensi vuonna nähdään 5-vuotisjuhlien merkeissä!